Luomakunna kruunu

Luomakunnan kruunu

Kun istun maalaustelineen eteen ja nostan siihen uuden maalauspohjan, saattaa minulla olla hyvinkin tarkka visio siitä mitä olen tekemässä. Joka kerta joudun kuitenkin toteamaan, että en hallitse siveltimiä, enkä värin käyttäytymistä maalauskankaalla. Monesti tuntuu siltä, että sivellin tekee liikkeet itsenäisesti ja minä vain yritän pysyä perässä. Se on kuin vietävänä olemista paritanssissa. On pysyttävä sekä keskittyneenä että rentona luottaen omaan intuitiiviseen kykyyn ennakoida parin liikkeitä. Valitettavan usein itseluottamus kuitenkin pettää ja pian kaikki hyvä on menetetty. Tässä kohdin alkaa kamppailu, jossa yritän alistaa maalausta oman tahtooni. Mutta mitä lujemmin puristan sivellintä, sitä kankeammaksi tanssimme muuttuu ja ahdistuksen tunne kasvaa. Lopulta olen niin raivoissani, että haluaisin kääntää sivellintä ympäri ja antaa maalaukselle kuolettavan iskun siveltimen varsi pistimenä. Jokin kuitenkin estää minua. Ehkä tunne siitä, että tämä olisi itsetuhoista – luovuttamista. Jatkan itsepäisesti maalaamista, mutta väsyneenä yrittämiseen päästän irti ohjaimista ja suttaan päämäärättömästi vanhan päälle. Kun sattumalle on annettu tilaa, niin lopulta myös se odotettu, onnellinen sattuma tapahtuu. Tämän jälkeen tanssi alkaa uudestaan ja onnistuminen on nyt riippuvainen siitä, että maltan lopettaa oikealla hetkellä. Kun musiikki äkisti loppuu, on jäädyttävä sen hetkiseen asentoon. Yksikin askel liikaa, niin kaikki on jälleen menetetty.

Edeltävä kuvaus maalaamisesta johdattelee minua kysymään, mikä on minun roolini taideteoksen synnyssä? Vaikka sulkisin pois kaikki transsendentaaliset selitykset ja mystiikan itseni ulkopuolisesta ohjauksesta on ilmeistä, että maalaaminen ei etene tietoisuuteni ja opitun tekniikan hallinnassa olevan prosessin avulla. En etene johdonmukaisesti siten, että jokainen vaihe ja lopputulos olisi ennakoitavissa. Siinä on kaaosta ja hallitsemattomuutta ja järjestys syntyy sisäistetyn tai synnynnäisen rytmitajun avulla. Toki maalaamiseeni kuuluu myös valintoja, mutta nekin ovat intuitiivisia ja maalauksen asettamien vaatimusten puitteissa. Varsinainen päätös ja vapaa valintani on aloittaa maalaus, mutta tämän jälkeen monet asiat tapahtuvat itse maalauksen ehdoilla, eikä jako subjektiin ja objektiin ole enää selkeä.

Onko tämä hallitsemattomuus vain minun ja taiteeseen liittyvää ominaisuus? Olemme raamattuun tukeutuen pitäneet ihmistä luomakunnan kruununa, joka jumalan valtuuttamana hallitsee luontoa. Valistusajan ajattelu ja tieteelliset edistysaskeleet ovat vahvistaneet itseluottamusta ja käsitystä ihmisestä luonnon hallitsijana. Tästä huolimatta on käsitykseni se, että hallitsemattomuus on hallintaa vahvempi yleisinhimillinen ominaisuus. Ajatus ihmisestä rationaalisesti ajattelevana olentona, joka hallitsee itseään ja ympäristöään on harha. Me uskomme lisäävämme kykyämme hallita opiskelemalla ja tutkimalla – hankkimalla enemmän tietoa ja soveltamalla tätä tekniikkana. Meiltä kuitenkin jää huomaamatta, että tieto ja tekniikka yhtä lailla hallitsee meitä. Tämä paljastuu ensinnäkin suhteessamme kieleen. Vaikka kieli on tullut maailmaan ihmisen kautta, niin kieli myös ohjaa ja asettaa rajat ihmisen ilmaisulle, käsityskyvylle ja ajattelulle. Tämän olen itse monesti todennut kirjoittaessani. Kieli johdattelee ajatuksiani uusille alueille ja muuttaa ajatuksiani jopa päinvastaisiksi alkuperäisestä. Ajattelu ei ole yksisuuntaista toimintaa, vaan aina kielen kanssa vuorovaikuttamista. Myöskään teknologia ja tiede ei ole pelkästään välineitä, joita ihminen voi vapaasti käyttää omiin päämääriinsä. Tiede ja teknologia vaikuttavat toistensa kehitykseen ja ihmiseen – hänen käyttäytymiseen sekä ihmiskäsitykseen. Ne valtavat ekoloogiset ongelmat, joita emme pysty ratkaisemaan, sodat ja kansanmurhat, joita aina vain ilmenee, ovat nekin todisteita siitä, että ihminen ei todellakaan hallitse maailmaa, ei edes itse luomaansa.

Ihminen on alkuunpanija, joka kyltymättömän uteliaisuutensa takia päästää irti voimia, joita hän ei kuitenkaan pysty hallitsemaan. Tätä piirrettä ihmisessä kuvaa myytit ja sadut, kuten syntiinlankeemus raamatussa, tarina Pandoran lippaasta tai Aladdin ja taikalamppu. Usein tarinat sisältävät jonkin varoituksen siitä, miten ihmisen uteliaisuus voi johtaa hybrikseen ja tuhoon. Joskus näin käykin, varsinkin silloin kun mukana on vallanhimo ja ahneus. Mutta ihmisen uteliaisuus on myös edellytys luovuudelle ja viriilille kulttuurille. Jos yhteiskunnassa pyritään hallitsemaan ja standardisoimaan kaikkea ihminen itse mukaan lukien, niin yhteiskunta ajautuu pysähtyneisyyden tilaan. Siinä tilassa ilmanvaihto ei toimi, jolloin hengittäminen muuttuu vaikeaksi ja paniikki on lähellä. Paljon on puhuttu ja kirjoitettu ihmisen vapaudesta vaikka itse asiassa on kyse ilmiöiden vapaudesta – ilmiöiden vapaudesta ilmentyä ihmisen kautta. Nykyaikaan on kuulunut keskustelu ja huoli siitä, että markkinavoimilla on liikaa valtaa. Ne, jotka eivät usko mihinkään transsendentaaliseen markkinavoimaan sanovat, että takana on aina ihmiset, jotka käyttävät valtaa. Sekään ei ole täysin epätosi väite, mutta monesti nämä valtaapitävät ihmiset ovat itsekin markkinavoimien vallassa. Se on vaikeasti ohjattava kone, joka puskee eteenpäin käyttäen ihmistä polttoaineenaan. Markkinavoimat ei kuitenkaan ole ainoa demoni, joka pitää ihmistä vallassaan. Myös muut ihmiskulttuurin ilmiöt elävät ikään kuin omaa elämäänsä. Kieli puhuu ihmisen kautta, taide luo taiteilijan, tiede tuottaa itsensä näköistä tietoa jne. Meitä voisi verrata jonglööriin. Sen jälkeen kun pallot on heitetty ilmaan, on nimenomaan seurattava palloja, jotta ne pysyisivät liikkeessä ja ilmassa. Tietysti voimme antaa pallojen pudota maahan, mutta se mitä silloin tapahtuu, on vielä vähemmän meidän vallassa.