Johan Vestin

13. syyskuuta 2015

Fokus

Ajatuksia lenkkipolulla

Lähdin tänä aamuna juoksemaan keskuspuistoon. Yleensä juoksen maantietä pitkin, mutta ajattelin, että voisi olla järkevää vältellä liikenteen pakokaasuja. Juostessani metsän ympäröimänä huomasin, että viimeaikaiset luontoaiheiset maalaukseni ovat muttaneet tapaani nähdä luontoa. On sanottu, että taiteessa on kyse näkemisestä. Tämä on totta ja vaikuttaa kaksisuuntaisesti. Toisaalta maalaaminen luonnossa vaatii tietynlaista näkemistä, jotta kolmiulotteinen maailma olisi siirettävissä kaksiulotteiselle pinnalle ja toisaalta se harjaanuttaa kykyä nähdä esimerkiksi varjojen ja valojen värejä, jotka muutoin jäisivät huomaamatta. Mutta on myös olemassa kolmas vaikutus, jossa kuva itsenäisesti vaikuttaa tapaamme nähdä ympäristöä. Surrealisteilla oli tavoitteena muttaa ihmisten kokemusta maailmasta  ja laajentaa sitä aluetta, jota pidämme todellisena. Aikaisemmin pidin tavoitetta liian kunnianhimoisena, mutta joudun ehkä korjaamaan käsitystäni. Minä en maalaa luonnosta enkä luonnossa vaan työhuoneella ja aiheet maisemakuvilleni nousevat omasta alitajunnastani, mutta silti ne muuttavat tapaani nähdä luontoa. Metsässä tai rannalla liikkuessani kohtaan samat puut, lammet ja välkehtivät valot kuin aikaisemminkin, mutta nykyään näen ne eri tavalla. Maalaukseni laajentavat kokemisen spektriäni ja sitä kautta taide rikastuttaa elämääni. Mutta onko tämä taiteilijan etuoikeus vai voiko pelkällä taiteen katselulla olla samaa vaikutusta? Sitä en tiedä, mutta toivon niin, sillä se antaisi motivaation merkityksen taiteen esittämiselle julkisesti.

Myös toinen ajatus, joka syntyi juostessani liittyy eräänlaiseen näkemiseen. Karl Ove Knausgård käsittelee romaanisarjassaan Kamppailuni katseen kiinnittämisen tärkeyttä. Tämä asia on askaruttanut mieltäni siitä asti kun luin hänen kirjansa.  Olen tulkinnut sen siten, että on tärkeetä löytää elämälleen suunta ja tavoite. Muutoin elämästä voi tulla ajelehtimista ja voi käydä kuten hänen isälleen, joka kuoli ennenaikaisesti pahoin alkoholisoituneena. 

Tämä tuli uudestaan mieleeni kun juoksin keskuspuistossa, jossa uusia polkujen risteyksä jatkuvasti tulee vastaan ja uusi suunta on valittava. Juostessani takaisinpäin tein yhden väärän käännöksen ja olin hetken eksyksissä. Huomasin samalla hetkellä myös väsymyksen tunteen ja minun olisi tehnyt mieli pysähtyä. Sekä juoksu- että elämän poluilla ihminen jaksaa paremmin, kun hänellä on päämäärä johon mieli on kiinnittynyt. Jos sen kadottaa etenimen käy raskaaksi ja synnyttää houkutuksen antaa periksi. En kuitenkaan tällä kertaa antanut periksi ja pian löysinkin uudestaan oikean suunnan. Mutta loppua kohti, vain muutama sata metriä ennen kotiovea alkoi jälleen askel painamaan ja olisi tehnyt mieli siirtyä kävelyyn. Tulin siihen tulokseen, että luonteenpiirtesiini kuuluu halu jättää kesken vähän ennen maalia. Tämän ilmiön olen huomannut myös elämässä. Asuntomme on melkein valmiiksi remontoitu, mutta viimeiset yksityiskohdat ovat vaikeita saada tehtyä ja joskus taulua maalatessanikin ajattelen, että tämä saa kelvata, vaikka en täysin tyytyväinen olekaan. Juokseminen ei siis ole ainoastaan fyysistä harjoittelua vaan siitä voi oppia jotain itsestään ja elämän hallinnasta.