tag:blogger.com,1999:blog-49815551378356441472024-03-20T05:54:38.008+02:00JOHAN VESTIN Kuvataiteilija / Bildkonstnär Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.comBlogger9125tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-80114633448348339332016-01-18T07:11:00.000+02:002016-01-18T07:11:56.530+02:00<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
Johan Vestin</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
10. joulukuuta 2015</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 32px; text-align: center;">
Totuus näennäisyydessä</div>
<div style="font-family: baskerville; font-size: 10px; margin-bottom: 10px; text-align: center;">
Eräänä päivänä astuin ulos ja tunsin, että haluan esittää ylistyslaulua kaikelle ympärilläni olevalle, puille, kiville, auringolle, autoille, taloille, ihmisille ja liikennevaloille. Tunsin voimakkasti oman ja kaiken muun läsnäolon kuin vastasyntynyt, mutta ilman pelkoa tai kauhua. Olin iloinen itsessäni ja itsestäni. Hyväksyin kaiken sellaisena kuin se on.</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px; min-height: 14px; text-indent: 27px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
Kaiken takana vallitsee kylmä pimeä tyhjyys. Sen keskellä Khaoksen kidassa leijuu maailmamme. Tämä on nykytietämyksemme mukainen totuus, jonka kanssa meidän on elettävä. On suoranainen ihme ettemme kaikki heittäydy jyrkänteeltä alas merkityksettömyyden ajamina. Tätä taustaa vasten kouluampumiset tai terrorismi eivät ole yllättäviä eivätkä selittämättömiä ilmiöitä. Valtaosa ihmisistä eivät kuitenkaan ole väkivaltaisia tai itsetuhoisia, vaikka eriasteinen masennus ja nihilismi monia vaivaakin. Jotkut jopa väittävät olevansa onnelisia. Miten onnellisuus tai edes siedettävä olotila on mahdollinen tässä jumalattomassa ja myytittömässä maailmassa? Eivätkö kaikki merkitykset, jotka eivät ole annettuja ja ikuisia ole näennäisiä? Miten etiikka ja muut arvomme voivat pysyä pystyssä ilman kestäviä perustuksia? Emmekö nyt ole kaikki saalistajia ja samalla vapaata riistaa ilman moraalin luomia pelisääntöjä? Eivätkö tavoitteemme ja saavutuksemme ole vain välietappeja matkalla, joka ei johda mihinkään? Ostamme uuden tuotteen tai vaihdamme työpaikkaa. Sillä saavutamme hetkellisen tyydytyksen ja sosiaalisen arvostuksen nousun, mutta pian totuuden tuuli puhaltaa pimeydestä liekin sammuksiin. Pelko saa meidät toimimaan etsien uusia risuja nuotiota varten – kaikki mikä palaa poltetaan. Olemme oman toiminnamme vankeina. Kulttuuristamme on tullut kone, joka pysyy käynnissä kuluttamalla. Kaikki toiminta on muuttunut kuluttamiseksi. Mitä koneemme tuottaa? Se tuottaa uutta näennäisyyttä, jolla verhoamme totuuden. Nietzsche kirjoittaa kirjassaan Tragedian synty että “tieto tappaa toiminnan, toimintaan kuuluu illuusion verhoon kietoutuminen (—)”. Jos me kaikki katsoisimme illuusiottomasti totuuteen, niin kone pysähtyisi.</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
Koneemme toimii kahden poolin tuottaman jännitteen avulla. Nämä ovat tiede ja talous. Tiede riisuu maailmaamme merkityksistä, paljastaa kaiken takana olevan ei minkään. Taloutemme ja siihen kuuluva teollisuus on tieteen vastapeluri joka rakentaa näennäismyytin entisten tilalle. Kuluttamalla pyrimme vahvistamaan muureja tieteen muurinmurtajia vastaan. Nämä taistelevat armeijat ovat toisistaan riippuvaisia. Tiede ja talous kiihdyttävät toinen toisiaan ja kone pyörii nopeammin. Molemmat poolit vahvistuvat vuorotellen, jonka johdosta akselin epätasapaino ja koneen kiinnileikkaaminen on jatkuvasti vaarana. Tehon lisäys vaatii yhä enemmän polttoainetta, jolloin ei vain luonto, vaan myös kaikki inhimillinen, ja henkinenkin toiminta instrumentalisoituu koneen osiksi tai sen polttoaineeksi. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
Mitä tapahtuisi jos lakkaisimme pakenemasta kulutuksen kvasimyyttisyyteen ja jäisimme yksin areenalle raatelijan, eli luonnontieteen kanssa? Meillä olisi epätoivo, joka ajaisi meitä yhteen. Parhaimmassa tapauksessa ymmärtäisimme ainutlaatuisuutemme, että meillä on vain tämä elämä, eikä muuta ole odotettavissa. Emmekä ole ainutlaatuisia vain olentoina vaan kaikki jonka me tänne maan päälle rakenamme, kirjoitamme, sanomme, ajattelemme ja kaikki minkä otamme luonnosta ja joksikin muuksi muovailemme on ainutlaatuista<span style="font-size: 8px;"><sup></sup></span>. Kaikki mitä näyttäytyy merkityksettömältä ja näennäiseltä puuttuvaa Jumalaa vasten muuttuu ilman jumalkaipuuta todeksi ja merkitykselliseksi. Kuolevaisuutemme ilman tuonpuoleisesta palkintoa tai rangaistusta tekee meidät riippumattomiksi ja vapaiksi. Se, että eettiset sopimuksemme eivät ole meille annettuja, vaan omia valintojamme ja niiden pysyvyys meistä riippuvainen tekee niistä arvokkaita. Meillä on lupa rakastaa tätä elettävää elämää. Käsitämme muiden elämien ainutlaatuisuutta ja arvoa. Ymmärrämme, että koko planeetan tulevaisuus on meidän käsissämme. Näin minä tänään ymmärrän Nietzschen yli-ihmisen. Hän ei vaivu epätoivoon eikä nihilismiin; ei sadismiin, masokismiin; ei myöskään hedonismiin ja kulutushysteriaan. Hän ei tarvitse kristinuskoa, budhismia, eikä muitakaan uskontoja; ei sosialismia, fasismia eikä konsumerismia; ei valistususkoa, edistysuskoa eikä tiedeuskoa. Ad Reinhardtin teesit modernista taiteesta voisivat myös olla Nietzschen yli-ihmisen kuvausta:</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; margin-left: 28.3px;">
(—) Satavuotisen modernin taiteen ainoa teema on sen tietoisuus itsestään taiteena, taiteena joka keskittyy omiin menetelmiinsä ja keinoihins, omaan identtiteettiinsä ja erikoislaatuunsa, taiteena joka on kiinnostunut ensisijaisesti omasta ainutlaatuisesta sanottavastaan, taiteena joka on tietoinen omasta kehityksestään, menneisyydestään ja määränpäästään kohti vapauttaan., arvokkuuttaan, sisintä olemustaan, olemassaolonsa oikeutusta, moraaliaan ja omaatuntoaan. Taide ei tarvitse perusteiukseen mitään “realismia” tai “naturalismia”, “kansallismielisyyttä” tai “maakuntahenkisyyttä”, “individualismia”, “sosialismia”, “mystiikikaa” eikä mitään muitakaan ajatusrakennelmia. (—). </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; text-align: justify;">
Yli-ihminen on valmis ottamaan vastuuta omasta ja muiden elämästä. Hän luo oman etiikkansa, joka perustuu kanssaihmisten kunnioittamiseen. Hän suojelee luontoa luonnon itsensä takia. Hän luo taidetta taiteen itsensä takia. Kaikki mitä hän tekee suuntautuu tulevaisuuteen, sillä hän ymmärtää, että tekeminen on jo itsessään tulevaisuuden muokkaamista. Tämä antaa hänen elämälleen jatkumoa sillä hänen tekonsa vaikutukset jäävät elämään hänen oman kuolemansakin jälkeen. Hänelle elämä itsessään on vieläkin arvokkaampi kuin hänen itsensä elämä.</div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-36150529093248851522015-12-04T06:54:00.002+02:002015-12-04T06:54:09.661+02:00<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
Johan Vestin</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
16. syyskuuta 2015</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 32px; text-align: center;">
Är detta konst?</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 18px; margin-bottom: 8px; text-align: center;">
Jag kunde ha gjort det bättre själv!</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px; min-height: 14px; text-indent: 27px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
När bildkonstnärer möts diskuterar man projekt och utställningar; om stipendier och ateljéhyror; försäljning och beskattning Det handlar mest om svårigheterna som hör samman med konstnärsyrket och diskussionen skiljer sig inte mycket från den småföretagare eller jordbrukare för vid kaffebordet. Man undviker konsten i sig och håller sig till det utomkonstnärliga området som förenar och känns tryggt. Då riskerar man inte såra någon eller väcka förargelse. Även när en konstnär berättar om sitt yrke för någon utanför konstvärlden går man runt den heta gröten. Då är det ett sätt att bli förstådd och accepterad – man vill understryka sin egen normalitet. På vernissager kan man upptäcka hur svårt det kan vara att tala om konsten. Det blir smalltalk om allt från bostadslån till semesterresor, medan konstverken hamnar i bakgrunden. Det är endast barnen och enstaka vuxna som säger vad de tycker. Några till och med törs ifrågasätta om de utställda verken kan kallas konst. Konstnärerna tycker för det mesta att denna fråga – “skall detta vara konst?” inte är värd att besvara. Det är förståeligt, för frågan är ofta laddad med fördomar mot nutidskonsten. Det tyder på andlig lathet och ovilja att ens försöka förstå. Frågan har dessutom blivit politiskt laddad efter att sannfinländska partiet tog ställning till samhällets understöd för bildkonsten. Det finns även andra i politiken som har viljat säga sin åsikt och därmed indirekt definierat konsten. Man har uppmanat till att produktifiera både konstnären och konsten för att göra dem till exportvara. Man kunde tro att sådana provokationer skulle vara tillräckliga för att konstnärskretsen skulle ta initiativet i egna händer men istället överlåter man rätten till definition åt andra. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Samtidigt som frågan om vad konst är verkar banal är den för konsten den mest grundläggande frågeställningen. Det påminner om <b>Martin Heideggers</b> fråga om varat där ordet <i>är</i> växer från något närapå betydelselöst till filosofiska skrifter som omfattar tusentals sidor. Han gjorde för övrigt även ett förtjänstfullt försök på att utreda vad ett konstverk är i boken <i>Konstverkets ursprung</i>. Något uttömmande svar på konstens väsen kan man kanske inte få men att tiga om det är ingen bra lösning. Då överlåter man spelplanen till förvrängda attityder med politiska eller ekonomiska intressen. Varje konstnär skapar inom en teoretisk ram som hen eller andra byggt, medvetet eller omedvetet. Det finns konstnärer som inte vet vad de håller på med för de har inte tvivlat på sig själva i tillräcklig stor grad. De tycker det är tillräckligt med överenskommelsen att allt som görs inom kontexten konst och uppvisas offentligt automatiskt blir konst, men jag tvekar på att det skulle vara sant. Sannfinländarnas kulturpolitiska program kunde ha varit en början till en debatt som kunde ha ökat förståelsen för vad konst egentligen är, men istället valde man att slå locket på. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Konstnärers lojalitet mot varandra påminner om ett goda bröders sällskap, där man okritiskt klappar varandra i ryggen. Självgodhet och okritisk inställning leder till stagnation även inom kulturlivet likt det gör inom politiken eller affärsverksamhet. Det kunde vara hälsosamt för vårt kulturliv att idka lite självkritik och övervinna rädslan för att smutsa ner sitt eget bo. Att konstnärer är lojala mot varandra i alla situationer leder till felaktiga uppfattningar om både konsten och konstnärsskapet. Istället för att koncentrera sig på konstverket för man uppmärksamheten till utbildning, utställningar och andra mätbara meriter. Konstnärerna har gått inför att försöka bli accepterade som trovärdiga samhällsmedlemmar genom att göra konstnärsskapet till ett yrke bland andra. Detta kräver att man kan vara till nytta för samhället, antingen genom att hämta kapital eller fungera som en stödfunktion på ett område som medborgarna värderar. Då förändras den fristående konsten till tillämpad konst dvs. ett redskap med utomkonstnärliga målsättningar. Så kan det gå även om det inte finns någon utomstående part vars intressen konstnären tjänar. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
En vanlig missuppfattning även bland konstnärer är att konsten skulle vara en form av kommunikation. En konstnär med sådan uppfattning illustrerar med sin konst idéer eller en livsåskådning. Detta är i princip en form av propaganda eller marknadsföring. Det är kanske lätt att känna igen det propagandistiska om konstnären är reaktionär men faktum är att det inte blir mindre propagandistiskt av att man försvarar jämlikhet och frihet. Det finns de som tycker att ett konstverk kan innehålla både estetiska eller poetiska och politiska delar, men i det fallet blir konsten en garnering ovan på det egentliga innehållet. Det blir en form av estetiserad politik. För mig är konstverket inte en samling som kan demonteras i olika delar utan en odelbar helhet. Jag stöder Ad Reinhardts tanke att konst är konst och annat är annat. Om man tillsätter annat i konsten blir det inte mer utan mindre konst. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Vad är bra och dålig konst? Vad är konst överhuvudtaget och var går dess gränser? Finns det några gränser? Eftersom det inte finns allmängiltiga svar till dessa frågor blir varje konstnär tvungen att finna sina egna svar. Om man inte vill driva med strömmen är det rentav nödvändigt att skapa medvetet sin teoretiska ram man jobbar inom. När man är ung och hungrar efter framgång blir man lätt påverkad av sina lärare och andra förebilder. Konstnärerna lär sig snabbt vilken estetik och vilka tekniker man bör använda för bli accepterad som nutidskonstnär. Det har uppstått ett kanon för hur nutidskonsten skall se ut vilket jag skall ge ett exempel på. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
En återkommande metod är att samla en stor mängd artefakter, bruksföremål eller andra ting som man sammanfogar till ett verk. Materialet kan vara kapsyler, kläder eller bildäck – möjligheterna är oändliga. Det slutliga verket kan vara figurativt eller nonfigurativt men för det mesta konceptuellt. Det har förbryllat mig hur många gånger man kan upprepa denna metod och gång på gång tas det emot som något nytt. Det faller i smaken hos både museer och publik men ofta även pressen. Detta kan bero på följande egenskaper. Ofta är dessa verk stora och spektakulära, vilket i sig gör en wau-effekt. Med nya material tilltalar man människans fascination för allt nytt trots att verket i sig skulle vara en upprepning av tidigare sedda. Att ett vardagligt ting införs i ett nytt sammanhang tycks alltid överraska åskådarna och får dem förundra sig över hur påhittig konstnären har varit. Om innehållet i verket skulle förbli en gåta kan alla förstå att arbetsmängden måste ha varit diger och flitighet värderas också. Återvinning av material är ett sätt att stilla vårt dåliga samvete och därmed fungerar den ekologiska medvetenheten som ett berättigande för dessa verk. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
På Yle arenas nyhetssajt stod det om en händelse i Italien där städpersonalen hade städat bort en installation för att de trodde att verket som bestod av tomma champagneflaskor och smällserpentiner var kvarbliven skräp från kvällen innan. Chefen för muséet var nöjd över uppmärksamheten som händelsen hade medfört och tyckte det bevisade hur nutidskonsten kan väcka känslor och t.o.m förargelse. Detta känsloargument används ofta i samband med nutidskonsten men att man fick publicitet och väckte känslor berättar inget om verkets konstnärliga kvaliteter. Däremot avslöjar det nog museichefens prioriteringar som inte är verket i sig utan publiciteten och publikmängden. Verket skulle vara en kommentar till åttiotalets festande. Detta kommenterande av olika företeelser som är ett vanligt för vår samtida konst är en tämligen tunn och ytlig utgångspunkt för ett konstverk. Städarna på muséet tillförde verket mer än det någonsin hade självständigt kunnat uppnå. Deras performance var en samhällskritik som visade vem det är som skall städa upp och bära bördan efter alla fester.</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<br />
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Andra missuppfattningar om konsten är att konstnärskapet skulle vara ett yrke eller en form av företagsamhet. Att professionalitet kunde mätas med avlagda examen och lång meritförteckning, att en lyckad karriär skulle mätas med sålda verk och internationellt erkännande. Om man håller fast vid Ad Reinhardts princip att konst är konst och annat är annat, då omkullkastar man dessa argument. Konsten görs för konstens skull för annars blir den instrumentaliserad och förlorar sin suveräna ställning i samhället. Alldeles bokstavligt kan detta dock inte tas för det skulle leda till nya kanoniseringar. stagnation och i värsta fall en människofientlig konst utan etik och medlidande. Även om man inte gör konsten till ett politiskt eller terapeutiskt redskap är konsten politisk och framför allt terapeutisk. En frisk människa behöver inte konsten men vi är alla mer eller mindre traumatiserade. Den moderna människan hotas ständigt av känslan om alltings meningslöshet. Konsten är det teknokratiska samhällets motkraft som väcker den kreativa förmågan till att finna betydelser. Konsten är inte kommunikation men den är till för människorna och beroende av dem. Det är publiken som slutligen skapar innehållet och betydelsen i konstverket och därmed fullbordar det konstnären påbörjat.</div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-81049931594737300652015-09-13T13:23:00.004+03:002015-10-07T07:44:26.142+03:00<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
Johan Vestin</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px;">
13. syyskuuta 2015</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 13px; min-height: 15px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 32px; text-align: center;">
Fokus</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 18px; margin-bottom: 8px; text-align: center;">
Ajatuksia lenkkipolulla</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px; min-height: 14px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px;">
Lähdin tänä aamuna juoksemaan keskuspuistoon. Yleensä juoksen maantietä pitkin, mutta ajattelin, että voisi olla järkevää vältellä liikenteen pakokaasuja. Juostessani metsän ympäröimänä huomasin, että viimeaikaiset luontoaiheiset maalaukseni ovat muttaneet tapaani nähdä luontoa. On sanottu, että taiteessa on kyse näkemisestä. Tämä on totta ja vaikuttaa kaksisuuntaisesti. Toisaalta maalaaminen luonnossa vaatii tietynlaista näkemistä, jotta kolmiulotteinen maailma olisi siirettävissä kaksiulotteiselle pinnalle ja toisaalta se harjaanuttaa kykyä nähdä esimerkiksi varjojen ja valojen värejä, jotka muutoin jäisivät huomaamatta. Mutta on myös olemassa kolmas vaikutus, jossa kuva itsenäisesti vaikuttaa tapaamme nähdä ympäristöä. Surrealisteilla oli tavoitteena muttaa ihmisten kokemusta maailmasta ja laajentaa sitä aluetta, jota pidämme todellisena. Aikaisemmin pidin tavoitetta liian kunnianhimoisena, mutta joudun ehkä korjaamaan käsitystäni. Minä en maalaa luonnosta enkä luonnossa vaan työhuoneella ja aiheet maisemakuvilleni nousevat omasta alitajunnastani, mutta silti ne muuttavat tapaani nähdä luontoa. Metsässä tai rannalla liikkuessani kohtaan samat puut, lammet ja välkehtivät valot kuin aikaisemminkin, mutta nykyään näen ne eri tavalla. Maalaukseni laajentavat kokemisen spektriäni ja sitä kautta taide rikastuttaa elämääni. Mutta onko tämä taiteilijan etuoikeus vai voiko pelkällä taiteen katselulla olla samaa vaikutusta? Sitä en tiedä, mutta toivon niin, sillä se antaisi motivaation merkityksen taiteen esittämiselle julkisesti.</div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px;">
<br /></div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px;">
Myös toinen ajatus, joka syntyi juostessani liittyy eräänlaiseen näkemiseen. <b>Karl Ove Knausgård</b> käsittelee romaanisarjassaan <i>Kamppailuni</i> katseen kiinnittämisen tärkeyttä. Tämä asia on askaruttanut mieltäni siitä asti kun luin hänen kirjansa. Olen tulkinnut sen siten, että on tärkeetä löytää elämälleen suunta ja tavoite. Muutoin elämästä voi tulla ajelehtimista ja voi käydä kuten hänen isälleen, joka kuoli ennenaikaisesti pahoin alkoholisoituneena. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px;">
<br /></div>
<br />
<div style="-webkit-text-stroke-color: rgb(0, 0, 0); -webkit-text-stroke-width: initial; font-family: Baskerville; font-size: 12px;">
Tämä tuli uudestaan mieleeni kun juoksin keskuspuistossa, jossa uusia polkujen risteyksä jatkuvasti tulee vastaan ja uusi suunta on valittava. Juostessani takaisinpäin tein yhden väärän käännöksen ja olin hetken eksyksissä. Huomasin samalla hetkellä myös väsymyksen tunteen ja minun olisi tehnyt mieli pysähtyä. Sekä juoksu- että elämän poluilla ihminen jaksaa paremmin, kun hänellä on päämäärä johon mieli on kiinnittynyt. Jos sen kadottaa etenimen käy raskaaksi ja synnyttää houkutuksen antaa periksi. En kuitenkaan tällä kertaa antanut periksi ja pian löysinkin uudestaan oikean suunnan. Mutta loppua kohti, vain muutama sata metriä ennen kotiovea alkoi jälleen askel painamaan ja olisi tehnyt mieli siirtyä kävelyyn. Tulin siihen tulokseen, että luonteenpiirtesiini kuuluu halu jättää kesken vähän ennen maalia. Tämän ilmiön olen huomannut myös elämässä. Asuntomme on melkein valmiiksi remontoitu, mutta viimeiset yksityiskohdat ovat vaikeita saada tehtyä ja joskus taulua maalatessanikin ajattelen, että tämä saa kelvata, vaikka en täysin tyytyväinen olekaan. Juokseminen ei siis ole ainoastaan fyysistä harjoittelua vaan siitä voi oppia jotain itsestään ja elämän hallinnasta. </div>
</div>
</div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-75034089561785260322015-06-04T07:34:00.000+03:002015-06-04T07:34:14.598+03:00Luomakunna kruunu<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Luomakunnan kruunu</div>
<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
<br /></div>
<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Kun istun maalaustelineen eteen ja nostan siihen uuden maalauspohjan, saattaa minulla olla hyvinkin tarkka visio siitä mitä olen tekemässä. Joka kerta joudun kuitenkin toteamaan, että en hallitse siveltimiä, enkä värin käyttäytymistä maalauskankaalla. Monesti tuntuu siltä, että sivellin tekee liikkeet itsenäisesti ja minä vain yritän pysyä perässä. Se on kuin vietävänä olemista paritanssissa. On pysyttävä sekä keskittyneenä että rentona luottaen omaan intuitiiviseen kykyyn ennakoida parin liikkeitä. Valitettavan usein itseluottamus kuitenkin pettää ja pian kaikki hyvä on menetetty. Tässä kohdin alkaa kamppailu, jossa yritän alistaa maalausta oman tahtooni. Mutta mitä lujemmin puristan sivellintä, sitä kankeammaksi tanssimme muuttuu ja ahdistuksen tunne kasvaa. Lopulta olen niin raivoissani, että haluaisin kääntää sivellintä ympäri ja antaa maalaukselle kuolettavan iskun siveltimen varsi pistimenä. Jokin kuitenkin estää minua. Ehkä tunne siitä, että tämä olisi itsetuhoista – luovuttamista. Jatkan itsepäisesti maalaamista, mutta väsyneenä yrittämiseen päästän irti ohjaimista ja suttaan päämäärättömästi vanhan päälle. Kun sattumalle on annettu tilaa, niin lopulta myös se odotettu, onnellinen sattuma tapahtuu. Tämän jälkeen tanssi alkaa uudestaan ja onnistuminen on nyt riippuvainen siitä, että maltan lopettaa oikealla hetkellä. Kun musiikki äkisti loppuu, on jäädyttävä sen hetkiseen asentoon. Yksikin askel liikaa, niin kaikki on jälleen menetetty.</div>
<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Edeltävä kuvaus maalaamisesta johdattelee minua kysymään, mikä on minun roolini taideteoksen synnyssä? Vaikka sulkisin pois kaikki transsendentaaliset selitykset ja mystiikan itseni ulkopuolisesta ohjauksesta on ilmeistä, että maalaaminen ei etene tietoisuuteni ja opitun tekniikan hallinnassa olevan prosessin avulla. En etene johdonmukaisesti siten, että jokainen vaihe ja lopputulos olisi ennakoitavissa. Siinä on kaaosta ja hallitsemattomuutta ja järjestys syntyy sisäistetyn tai synnynnäisen rytmitajun avulla. Toki maalaamiseeni kuuluu myös valintoja, mutta nekin ovat intuitiivisia ja maalauksen asettamien vaatimusten puitteissa. Varsinainen päätös ja vapaa valintani on aloittaa maalaus, mutta tämän jälkeen monet asiat tapahtuvat itse maalauksen ehdoilla, eikä jako subjektiin ja objektiin ole enää selkeä.</div>
<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Onko tämä hallitsemattomuus vain minun ja taiteeseen liittyvää ominaisuus? Olemme raamattuun tukeutuen pitäneet ihmistä luomakunnan kruununa, joka jumalan valtuuttamana hallitsee luontoa. Valistusajan ajattelu ja tieteelliset edistysaskeleet ovat vahvistaneet itseluottamusta ja käsitystä ihmisestä luonnon hallitsijana. Tästä huolimatta on käsitykseni se, että hallitsemattomuus on hallintaa vahvempi yleisinhimillinen ominaisuus. Ajatus ihmisestä rationaalisesti ajattelevana olentona, joka hallitsee itseään ja ympäristöään on harha. Me uskomme lisäävämme kykyämme hallita opiskelemalla ja tutkimalla – hankkimalla enemmän tietoa ja soveltamalla tätä tekniikkana. Meiltä kuitenkin jää huomaamatta, että tieto ja tekniikka yhtä lailla hallitsee meitä. Tämä paljastuu ensinnäkin suhteessamme kieleen. Vaikka kieli on tullut maailmaan ihmisen kautta, niin kieli myös ohjaa ja asettaa rajat ihmisen ilmaisulle, käsityskyvylle ja ajattelulle. Tämän olen itse monesti todennut kirjoittaessani. Kieli johdattelee ajatuksiani uusille alueille ja muuttaa ajatuksiani jopa päinvastaisiksi alkuperäisestä. Ajattelu ei ole yksisuuntaista toimintaa, vaan aina kielen kanssa vuorovaikuttamista. Myöskään teknologia ja tiede ei ole pelkästään välineitä, joita ihminen voi vapaasti käyttää omiin päämääriinsä. Tiede ja teknologia vaikuttavat toistensa kehitykseen ja ihmiseen – hänen käyttäytymiseen sekä ihmiskäsitykseen. Ne valtavat ekoloogiset ongelmat, joita emme pysty ratkaisemaan, sodat ja kansanmurhat, joita aina vain ilmenee, ovat nekin todisteita siitä, että ihminen ei todellakaan hallitse maailmaa, ei edes itse luomaansa.</div>
<br />
<div style="font-family: 'Minion Pro'; font-size: 12px;">
Ihminen on alkuunpanija, joka kyltymättömän uteliaisuutensa takia päästää irti voimia, joita hän ei kuitenkaan pysty hallitsemaan. Tätä piirrettä ihmisessä kuvaa myytit ja sadut, kuten syntiinlankeemus raamatussa, tarina Pandoran lippaasta tai Aladdin ja taikalamppu. Usein tarinat sisältävät jonkin varoituksen siitä, miten ihmisen uteliaisuus voi johtaa hybrikseen ja tuhoon. Joskus näin käykin, varsinkin silloin kun mukana on vallanhimo ja ahneus. Mutta ihmisen uteliaisuus on myös edellytys luovuudelle ja viriilille kulttuurille. Jos yhteiskunnassa pyritään hallitsemaan ja standardisoimaan kaikkea ihminen itse mukaan lukien, niin yhteiskunta ajautuu pysähtyneisyyden tilaan. Siinä tilassa ilmanvaihto ei toimi, jolloin hengittäminen muuttuu vaikeaksi ja paniikki on lähellä. Paljon on puhuttu ja kirjoitettu ihmisen vapaudesta vaikka itse asiassa on kyse ilmiöiden vapaudesta – ilmiöiden vapaudesta ilmentyä ihmisen kautta. Nykyaikaan on kuulunut keskustelu ja huoli siitä, että markkinavoimilla on liikaa valtaa. Ne, jotka eivät usko mihinkään transsendentaaliseen markkinavoimaan sanovat, että takana on aina ihmiset, jotka käyttävät valtaa. Sekään ei ole täysin epätosi väite, mutta monesti nämä valtaapitävät ihmiset ovat itsekin markkinavoimien vallassa. Se on vaikeasti ohjattava kone, joka puskee eteenpäin käyttäen ihmistä polttoaineenaan. Markkinavoimat ei kuitenkaan ole ainoa demoni, joka pitää ihmistä vallassaan. Myös muut ihmiskulttuurin ilmiöt elävät ikään kuin omaa elämäänsä. Kieli puhuu ihmisen kautta, taide luo taiteilijan, tiede tuottaa itsensä näköistä tietoa jne. Meitä voisi verrata jonglööriin. Sen jälkeen kun pallot on heitetty ilmaan, on nimenomaan seurattava palloja, jotta ne pysyisivät liikkeessä ja ilmassa. Tietysti voimme antaa pallojen pudota maahan, mutta se mitä silloin tapahtuu, on vielä vähemmän meidän vallassa. </div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-74782447566286678212015-03-21T15:59:00.003+02:002015-03-27T07:37:28.160+02:00”Mitä taiteilija on tällä tarkoittanut?”<span style="line-height: 150%;">Maailma sinänsä on merkityksetön ja luonto toimii sokeasti. Siinä on tapahtumia,
prosesseja ja sattumuksia, mutta niillä ei ole mitään perimmäistä
tarkoitusta. Vasta kun maailma ilmenee tietoisuudelle tapahtumat
saavat merkityksen. Ihmisellä on intuitiivinen tarve ja kyky löytää
ilmiöistä merkityksiä. Tieteessä tämä inhimillinen piirre
kuitenkin rajataan pois ja keskitytään tutkimaan miten maailma
toimii vältellen kysymystä miksi. Aikoinaan kirkko oli korkein
auktoriteetti sekä tiedon että merkitysten antajana, mutta
valistusajan jälkeen tiede on laajentanut vaikutusvaltansa niin
totaaliseksi, että voimme länsimaissa kutsua aikaamme
jälkiuskonnolliseksi ajaksi. Tieteellinen selitysmalli käsittää aina vain suurempia alueita kosmoksesta ja toisaalta se pilkkoo asioita
yhä pienemmiksi tunkeutuen syvemmälle myös ihmiseen. Näin
myös tietoisuudesta on tullut osa luonnon prosesseja. Aivotoiminta
selitetään sähkökemiallisina pulsseina, eli sen taustalla, jota
kutsumme elolliseksi onkin elottomat fysiikan lait ja kemialliset
reaktiot. Paljastaessaan elävän taustalla olevan elottoman tiede ei
pelkästään jätä huomioimatta merkityksiä, vaan tyhjentää
maailman merkityksistä. Tämä vahvistaa mielestäni käsitystä
maailmasta mekaanisena ja teknologisena kokonaisuutena, mikä
osaltaan johtaa nihilismiin ja masentuneisuuteen.</span><br />
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Taide eroaa
tieteestä radikaalisti, sillä taide vastaa ihmisten tarpeeseen
merkityksille ja luo puitteet niiden synnylle. Taide ei ole
viestinnän väline, eikä taideteos ole taiteilijan idean kuvitus.
Sen merkitykset ei avaudu siten, että kysyy ”mitä taiteilija on
tällä tarkoittanut?”. Viestinnässä tulkinnan mahdollisuus
pyritään minimoimaan. Tulkintaa pidetään usein väärin
ymmärtämisenä ja tulkintaa sallittaessakin, niin siihen halutaan
vaikuttaa. Eli viestinnällä on selkeä päämäärä ja toivottu
vaikutus. Taideteos sitä vastoin on avoin tulkinnoille.
Taideteokseen pätee sama kuin luontoon, se ei itsessään tarkoita mitään, mutta tyhjiön lailla se imee itseensä merkityksiä. Taiteilijalla voi olla, ja monesti onkin, omat
tavoitteensa ja tulkintansa teoksestaan. Mutta hänellä on myös
sokeat pisteensä ja oma horisonttinsa, jonka taakse hän ei näe.
Taideyleisö täydentää teosta omilla tulkinnoillaan ja osa
merkityksistä avautuvat vasta ajan kuluessa. Yhteisö vaalii ja
kasvattaa sen, minkä taiteilija on synnyttänyt, jotta se voisi
täydentyä. Vaikka taide onkin hidas ja elämä lyhyt, kuten sanonta
kuuluu, ei taidekaan ole ikuista. Kun teos on täydentynyt se alkaa
myös tyhjentyä ja menettää yhteisöllistä ajankohtaisuuttaan.
Tällöin se muuttuu lähinnä museo- tai keräilyobjektiksi.
Ajankohtaisuutta ja yhteisöllisyyttä ei kuitenkaan pidä sekoittaa
populismiin ja muodikkuuteen. Taide voi olla syvässä ristiriidassa
yhteisön senhetkisten arvojen kanssa ja sen ajankohtaisuus saattaa
paljastua vasta myöhemmin.</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<br />
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Teknologinen
ajattelu vaikuttaa myös taiteeseen ja kielen käyttöön siitä
puhuttaessa. Tieteeseen ja teknologiaan viittaavia ilmaisuja
käyttävät nimenomaan taiteilijat itse saavuttaakseen uskottavuutta
ympäristössä, joka arvostaa tieteellisyyteen sisältyvää
johdonmukaisuutta ja hyötyajattelua. Luomista kuvataan usein
prosessina, mikä vie ajatukset kemiallisiin prosesseihin ja
teollisuuden tuotantoprosesseihin. Tuotanto ja siitä johdettu
tuotteliaisuus ovat myös suosittuja sanoja kuvaamaan taiteilijuutta.
Suorimmin tieteen kanssa kosiskellaan kutsumalla omaa taiteellista
toimintaa tutkimukseksi. Tätä olen monesti kohdannut
taidenäyttelyiden lehdistötiedotteissa, joissa taiteilijat kertovat
tutkivansa jotakin taiteen avulla. Sen lisäksi, että tällaisella
tutkimuksella ei suurimmaksi osaksi ole tieteellistä arvoa se myös
muuttaa taiteen instrumentiksi jonkun päämärän saavuttamiseksi
taiteen ulkopuolella. Tämän myötä taiteesta tulee osa
teknologista ajattelua ja sen asemaa taideteoksena voidaan myös
kyseenalaistaa. Vaikka monissa tapauksissa voin arvostaa sitä, mitä
taiteilijat tekevät yhteisön tai ympäristön hyväksi, niin
periaatteessa kannatan Ad Reinhardtin ajatusta, että taide on
taidetta ja muu on muuta. Kuten tiedettäkin on taide sovellettavissa
erilaisiin tarkoituksiin, mutta silloin se muuttuu taiteesta joksikin
muuksi. Taiteen ja yleisön vapaus tulkinnoille ja merkitysten
luomiselle on riippuvainen taiteen suvereniteetista. Taiteen ei kuulu
olla rajoja ylittävää ja päämäärään suuntautuvaa, vaan
rajatonta ja suunnatonta. </div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-31459933852286680792015-01-23T11:29:00.003+02:002015-01-23T11:42:51.831+02:00<span style="font-size: medium; line-height: 150%;">CARPE
DIEM !</span><br />
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sokean
jäniksen hyppely</span></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: small;">Helsinki
23.1.2015</span></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Sanonta carpe diem
(<b>Horatius</b> 65 – 8 eaa.) (suom. tartu hetkeen) on
vuosituhansien yli pidetty viisautta sisältävänä elämänohjeena.
Itse aloin kuitenkin kyseenalaistamaan tätä viisautta äitini
sairastuttua muistisairauteen. Äiti oli todellakin tarttunut
hetkeen. sillä hän oli sen vankina. Hän oli menettänyt sekä
lähimuistinsa, että suuren osan historiastaan. Hänellä ei
myöskään ollut tulevaisuutta eikä toivoa. Mitä hetkessä
eläminen hänelle merkitsi? Todellisuus oli muuttunut hänelle
hämmentäväksi ja pelottavaksi, eikä hän enää kyennyt
suunnistamaan tässä maailmassa – ei tunnistamaan eikä
tulkitsemaan sen ilmiöitä. Ajoittain hänen hetkensä olivat kauhun
hetkiä, joissa oli outoja muotoja, vieraita ihmisiä ja pelottavia
valoilmiöitä.
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Äidin kohtalo sai
minut oivaltamaan muistojen todellisen merkityksen ja arvon. Ihminen
on täysin riippuvainen kokemuksistaan jotka ovat tallentuneet hänen
muistiinsa ja kehoonsa. Niiden avulla ihminen pystyy paikantamaan
itseään maailmassa ja toimimaan siinä. Muistot myös muodostavat
yhdessä kielen kanssa identiteetin ja yhteenkuuluvuuden tunteen
yhteisössä.
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Kehotus tarttua
hetkeen sisältää oletuksen, että aikaulottuvuudet mennyt ja
tuleva ovat tavoittamattomissa ja epätosia, eivätkä siis yhtä
huomionarvoisia. Mutta menneisyyttä ei voi ohittaa, sillä se on
läsnä kaikkialla, sekä ihmisessä että hänen ympäristössään.
Se vaikuttaa nykyisyyteen ja antaa selityksen vallitsevalle
tilanteelle. Myös tulevaisuus on otettava huomioon nykyhetkessä,
sillä se mitä teemme nyt suuntautuu ja vaikuttaa tulevaan.
Inhimillinen toiminta on eri vaikutteiden verkossa ja eläminen
solmii tähän verkkoon uusia silmuja. Nykyhetki on verkossamme
kaikkein pienin yksikkö ja tavallaan epätodellisin, sillä se
karkaa jatkuvasti käsistämme. Menneisyys ja tulevakin on ne
aikamääreet, joita voimme mielessämme pysäyttää, ajatella ja
tulkita. Ilman historian tajua ja tulevaisuudennäkymiä yksilön ja
yhteisön elämä muuttuu sokean jäniksen hyppelyksi, jossa aika
nykii eteenpäin ja olemisen laajuus jää näkymättömäksi.
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Lapset kuitenkin
saivat minut pohtimaan asiaa myös toisesta näkökulmasta. Kuten
muistisairaalla on myös lapsen menneisyyden ja tulevan rajat
lähellä. Myös lapsi on sidottu nykyhetkeen, joka on täynnä uusia
ja vieraita ilmiöitä. Silti lapset eivät vaikuta olevan
kauhuissaan ja eksyksissä, vaan uteliaita ja helposti innostuvia. He
näyttävät toteuttavan sanonnan carpe diem vaistomaisesti ilman
ponnisteluja. Tämä voi osittain johtua siitä, että lapsen kokemus
maailmasta vieraana ja outona ei ole yhteydessä mielen
rappeutumiseen ja menetykseen kuten muistisairaalla – lapsella
maailma ei ole sulkeutumassa vaan avautumassa. Jokainen alkava päivä
on uusi elämä, jonka loppuminen ei käy mielessäkään. Mutta myös
lapsi voi joutua pelkojen ja ahdistuksen valtaan. Hänen
selviytymisensä on täysin riippuvainen vanhempien tuesta ja
suojasta, sillä jos maailma vyöryisi lapsen ylitse kaikella
voimallaan hänen psyyke ei kestäisi sitä. Vanhempien tehtävä on
suodattaa todellisuutta, niin että lapsi voi turvallisesti ja
vaiheittain irtaantua vanhemmistaan ja itsenäistyä. Jos lapsi liian
varhain jätetään yksin selittämättömien kokemusten ja
vastaamattomien kysymysten kanssa, niin pelot ja itsetunnon
vajavaisuus jäävät pysyviksi. Niitä on hyvin vaikeata korjata
myöhemmällä iällä.
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Toinen selitys
lapsen kykyyn elää hetkessä on aikuisesta poikkeava asema
suhteessa luontoon ja kulttuuriin. Lapsi ei ole vielä täysin
sulautunut yhteisöönsä ja kulttuuriinsa, vaan on lähempänä
luontoa ja luonnonmukaista. Suhde ympäristöön, kuten puihin,
autoihin ja taivaaseen on välittömämpi ja intensiivisempi.
Vanhemmat ja yhteisö kasvattavat lasta irtaanuttaen hänen luonnosta
ja ottaakseen hänet osaksi yhteisöä. Tähän on monissa
kulttuureissa omat riittinsä, jotka ovat meilläkin säilyneet
pitkään esimerkiksi konfirmaation muodossa. Varttuessamme
vieraannumme yhä enemmän luonnosta ja kiinnitymme voimakkaammin
kulttuuriimme. Hetkessä eläminen käy vaikeammaksi ja
tiedostaessamme ajan tiedostamme myös oman kuolevaisuutemme. Tämä
on hinta, jonka maksamme kulttuurimme perustamisesta ja
ylläpitämisestä. Pelkästään nykyhetkessä eläminen on
vastuutonta elämää, johon lapsella on oikeus ja jonka voimme suoda
joillekin muillekin, mutta vastuullinen elämä vaatii historian ja
tulevaisuuden huomionottamisen. Molempia emme voi saada, sillä jos
todella eläisimme hetkessä, kuten luonnon eläimet, niin hintana
olisi kulttuurimme surkastuminen.
</div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<br />
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Olen vetänyt sen
johtopäätöksen, että pyrkiessämme hyvään elämään on tietoisuus sekä tästä hetkestä että
menneisyydestä ja tulevasta oltava tasapainossa. Ihmisen oleminen on kehollista, eikä se ole
mahdollista muuta kuin nykyhetkessä. Lapsuusajan ympäristön intesiivisen
kokemisen säilyttäminen rikastuttaa elämää. Liiallinen
sentimentaalinen muistoihin jumiutuminen ja pilvilinnojen
rakentaminen tulevaisuuteen johtaa elämättömään elämään.
Mutta muistojen vaaliminen ja tulevaisuuteen suuntautuminen ovat
nekin tärkeitä ja välttämättömiä. Ilman muistamista tulemme
juurettomiksi. Muistojen avulla kirjoitamme elämästämme tarinan,
josta nousee esille syitä ja merkityksiä nykytilanteellemme.
Tulevaisuutta ajatellessamme otamme suunnan teoille ja valinnoille.
Aina ei ole aidosti olemassa aito valinnan mahdollisuus, mutta
silloin kuin valinta on mahdollinen siitä tulee eettinen kysymys.
Tässä mielessä eksistentialisti <b>Jean-Paul Sartre</b> (1905 -
1980) oli oikeassa näkemyksessään, että ihminen on vapaa valitsemaan ja hän kantaa
itse vastuun valinnoistaan myös silloin kun hän jättää
valitsematta.</div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-18591686441215665162014-07-11T15:03:00.001+03:002014-07-11T15:36:45.376+03:00<h2>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: large;">
Onko nihilistinen kuilu ylitettävissä?</span></h2>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><b><br /></b>
<b>Friedrich Nietzsche</b> ( 1844 - 1900) julisti Jumalan kuolleen teoksessaan <i>Iloinen</i> <i>tiede. </i>Hänen tesiään on siitä lähtien lainattu ahkerasti ja tulkittu monin tavoin. Jotkut ovat nähneet sen uhmakkaana kirkon vallan vastustamisena ja jotkut mahdollisuutena ihmisen vapautumiselle kristillisestä orjamoraalista, kuten Nietzsche sitä kutsui. Oma huomioni on kiinnittynyt tekstin traagisiin sävyihin, eli niihin seuraamuksiin johon Jumalan kuolema johtaa. Joka tapauksessa Nietzsche oli oikeassa. Jumalan kuolema oli valistusajan jälkeen tosiasia. Hän oli meidän tappama, kuten N kirjoittaa, mutta olimmeko täysin tietoisia teon seuraamuksista? Miten laajasti ja syvällisesti se tulisi vaikuttamaan kulttuuriimme?</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Miten kävi Jumalan kuvalle - ihmiselle? Eikö tämän myötä kadonnut ihmisen erityisasema ja ihmiselämän pyhyys? Kun elämä vielä oli Jumalalta saatu lahja, niin se oli jo itsessään arvo. Eli annettuna ja ainoastaan tällöin elämä on itseisarvo. Ilman luojaa siitä tulee välinearvo, jota joutuu perustelemaan - oleminen sinänsä ei riitä. Ihminen tipahtaa välinemaailmaan ja elämästä tulee instrumentti jonkin muun saavuttamiseksi. Ei ole annettua eikä yhteistä, vaan jokainen joutuu yksin keksimään elämälleen merkityksen.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Tyhjän taivaan alla etiikalla tai moraalilla ei ole yleispätevyyttä ja pysyvyyttä. Ne perustuvat ihmisten välisiin sopimuksiin, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä sosiaaliseen paineen ja lainsäädännön avulla. Mutta loppujen lopuksi tämä riippuu ihmisten halusta pitää kiinni sovituista arvoista ja periaatteessa kuka tahansa yksilö tai yhteisö voi irtisanoutua niistä ja tehdä omat arvovalintansa. Mutta onko valittavissa ja vaihdettavissa oleva arvo ollenkaan arvo, vai ovatko itseisarvot ainoat todellisetø arvot? Kun kymmenen käskyä on moneen kertaan sutattu ja uudelleenkirjoitettu muuttuvat lopulta kaikki arvot banaaleiksi. Syntyy arvotyhjiö - nihilistinen kuilu. Tämän kuilun äärellää ihmiselämä näyttää merkityksettömältä ja absurdilta. Kun tämä merkityksettömyyden tunne valtaa ihmisen, niin se voi laajentua estotta ja loputtomasti. Khaoksen kita avautuu ja nielaisee koko maailman, kuten Melancholia planeetta teki <b>Lars von Trierin</b> samanimisessä elokuvassa vuodelta 2011.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Tiede ei anna lohtua eikä toivoa - päinvastoin. Tieteen käsitys maailmasta, epätietoisesti ja sattumalta syntynyt, ei ole Kosmoksen vaan Khaoksen maailma. Kaaos on se, joka syntyy itsestään, järjestys stävastoin vaatii määrätietoisuutta ja ponnistelua. Aikaisemmin maailmankaikkeutta ajateltiin luhistuvan ja tiivistyvän uuteen alkuräjähdykseen, mutta nykyään sen ajatellaan jatkavan laajentumistaan lopputtomasti ja katoavan pimeyteen, kun viimeinen tähti on sammunut. Tämä tekee länsimaisen lineaarisen aikakäsityksen totaaliiseksi ja vie pohjan ikuisen kierron ja uudelleensyntymisen ajatukselta. Sekä yksittäisen ihmisen, että kosmoksen elämä näyttää olevan ainutkertainen tapahtuma vailla mieltä.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Marx oli ehkä oikeassa sanoessaan, että uskonnot ovat kansan opiumia, mutta minusta näyttää siltä, että kansalla on ollut suuria vaikeuksia selvitä ilman huumettaan. Myös Marxilaisuus sai uskonnollisia piirteitä ja nihilismiä torjuaksemme olemme täyttäneet Jumalan haudan myös muilla niin sanotuilla suurilla tarinoilla - utopioilla ja ideologioilla. Mutta näiden juuret eivät ylety metafyysiseen kasvupohjaan yhtä syvälle kuin uskonto, joten nämä konstruktiot ovat kaatunneet toinen toisensa jälkeen. Suurin romahdus tapahtui kahden maailmansodan myötä. Sekä materialistiset että idealistiset maailmankatsomukset olivat sotien myötä menettänetteet uskottavuutensa. Ihmisyys oli syvässä kriisissä.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Tämä kriisi sai sanallisen muotonsa, kun <b>Martin Heidegger</b> (1889 – 1976) sanoi kuusikymmentäluvulla Der Spiegel lehden haastattelussa, että "enää vain Jumala voi meidät pelastaa". Lause edustaa minulle eräänlaista antiteesiä Nietzchen julistukselle Jumalan kuolemasta ja tekee tyhjäksi toiveet yli-ihmisen synnystä. Että vain Jumala voisi pelastaa ei ole kuitenkaan uskontunnustus, vaan lausetta voi pitää epätoivon ilmaisuna, jonka sodanjäjlkeinen
kehitys länsimaissa Heideggerissa synnytti. Teknistyminen ja olemisen ajattelun unohdus sai jatkua ilman pidäkkeitä.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Toisen maailmansodan jälkeen ihmiset ovat hakeneet lohtua ja unohdusta konsumerismista ja viihteestä. Tällaista elämäntapaa myös paheksutaan ja pidetään itsekeskeisenä, mutta minusta se on ymmärrettävä oire vallitsevassa tilanteessa. Globalisaatiosta huolimatta on länsimaalaisen ihmisen liikkumatila tavallaan pienentynyt. Hän on loukussa omassa itsessään. Pyhä kolminaisuus on vaihtunut minä,minä,minä kolminaisuudeksi. Kuluttaminen ei tyydytä ihmisen kaipuuta johonkin itseään suurempaan, mutta auttaa pitämään poissa merkityksettömyyden tunteen. Huvipuiston valot ja muoviset koristeet eivät kuitenkaan täysin sulje ulos ympäröivää pimeyttä. Silloin viimeiseksi puolustuslinjaksi Khaoksen hyökkäyksiä vastaan jää postmoderni ironia - likainen nauru, joka hetkellisesti täyttää sisäisen tyhjyytemme. Kun nauruhermot väsyvät on nihilistinen kuilu kohdattava. Katsoessamme sen syvyyteen kohtaamme Gorgon katseen, joka kivettää meidät. Maan vetovoima tuntuu voimistuneen ja jokainen liike vaatii suurta ponnistusta.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Nihilistisen kuilu synnyttää raskasmielisyyden, joka voi johtaa masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Lääketiede toimii tässä, kuten tieteellä on tapana. Se eristää tutkittavan kohteen ympäristöstään ja tutkii sitä materialistisesta näkökulmasta ottamatta huomioon historian ja politiikan. Valtiokoneisto yhtyy mielellään tähän diagnoosiin sairaudesta, joka on kokonaan yksilön henkilökohtainen ongelma ja kemiallisesti syntynyt. Näin ollen se on myös hoidettava kemiallisesti, jotta yksilöstä jälleen tulisi yhteiskuntakelpoisen, eli tuottavan ja kuluttavan yksikön. Sisäisen ja ulkoisen paineen alla toiset luhistuvat, jotkut lankeavat uudestaan unohdukseen, mutta jotkut kestää sen paremmin. He ovat oivaltaneet että kuilun äärellä pysytteleminen on myös lähempänä totuutta olemista ja kärsimyksestä huolimatta parempi vaihtoehto kuin illuusiossa eläminen. Tämän oivaltaminen nostaa ihmisen syvimmästä yksilöllisestä masennuksesta ja syrjäytyneisyydestä kulttuuripessimistiseen melankoliaan ja masennusta ylevämpään traagiseen elämäntunteeseen. Tällöin hän ei olekaan yhteisöstä tipahtanut, vaan massan ulkopuolelle astunut ja tietoisuuteen herännyt. Eristyneisyys muuttuu erytymiseksi ja yksilöitymiseksi.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Herääminen ei kuitenkaan ole nihilistisen kuilun ylittämistä ja sen äärellä eläminen on alituisessa vaarassa olemista, mutta onko kuilun ylittäminen enään mahdollista? Jumalahan on kuollut ja meidän itsemme tappama. Murha on peruuttamaton teko ja kuolema lopullinen, eli paluuta entiseen ei ole. Mutta Heideggerin haastattelu sisältää pienen toivonkipinän Jumalan mahdollisesta paluusta. Hän sanoo: "Pelastuksen ainoan mahdollisuuden näen siinä, että ajatteleminen
ja runoileminen antaisivat meille valmiuden joko jumalan ilmestymiseen
tai jumalan poissaoloon tuhon aikana, jotta emme vain — tylysti
sanottuna — “kuolla kupsahtaisi”, vaan että kun tuhoudumme, tuhoudumme
poissaolevan jumalan kasvojen edessä." <span style="font-size: x-small;">(niin & näin, filosofinen aikakauslehti 4/1995).</span></span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
<span style="font-size: large;">Jumala on luotu ihmisen kuvaksi</span></span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="font-size: x-small;"><span style="font-size: small;"><br /></span></span>
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-size: small;">Mitä jos suoritamme ajatusleikin ja käännämme käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana nurinpäin ja ajattelemmekin Jumalan ihmisen kuvana? Ateistille kaikki jumalat ovat ihmisten keksimiä, jonkin maallisen vallan lujittamiseksi tai kuolemanpelon hälventämiseksi. Ateistille maailmassa vallitseva pahuus ja epäoikeudenmukaisuus on todiste siitä, että Jumalaa ei ole. Jumalanhan pitäisi olla ääretön, hyvä ja kaikkivoipa. Ehkä ateismi on oikeassa siinä, että Jumala on ihmisen luoma mutta ehkä hän silti on oleva, eikä pelkkä sepite. Ihmisen kuvana Jumala olisi olemukseltaan ihmiskunnan kaikkien ajatusten, tunteiden ja tekojen summa, akkumulaattori, jonka kautta virtaisi vaikutuksia menneisyydestä nykyhetkeen. Sitä voisi kutsua ihmiskunnan ylimnäksi, johon on tallennettuna yhteinen historiamme ja arvomaailmamme. Tällainen käsitys jumaluudesta olisi immanentti, eli maailmaan sisältyvä, mutta ehkä osittain myös transendetti, koska se ei olisi paikannettavissa eikä kenenkään hallittavissa.</span></span></span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="font-size: x-small;"><span style="font-size: small;"><br /></span></span>
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-size: small;">Ajatus ihmiskunnan yliminästä ei vielä anna vastausta sille, joka hakee pelastusta. Mutta se antaa toivoa siitä, että jokaisen yksilön elämällä on merkitys, sillä kaikki hänen ajatukset ja teot vaikuttaisivat johonkin joka on yhteistä ja kuolemaakin ylittävää. Juuri yhteisen yksilöä itseään suuremman kautta elämä muttu merkitykselliseksi, jolloin nihilismikin on ylitettävissä.</span></span></span><br />
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><br /></span></span></span>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-42172313535380433612014-01-16T15:23:00.000+02:002014-05-30T07:56:42.999+03:00Hyvän ja pahan tuolla puolen<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3x4aDJpOfBTniVAM0XyKUBDTo4JHUWYYZoNKD4-xbRjAhsVOAvRRYF8rcVhmU7Y6FxNbkfCQboXSYttHpUiVOhbs-Q57L1SCi3nLvkrjaLjItrm39eVxfaf8mAYJNT3rReFi7CI1_LYE/s1600/_MG_3463.JPG" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3x4aDJpOfBTniVAM0XyKUBDTo4JHUWYYZoNKD4-xbRjAhsVOAvRRYF8rcVhmU7Y6FxNbkfCQboXSYttHpUiVOhbs-Q57L1SCi3nLvkrjaLjItrm39eVxfaf8mAYJNT3rReFi7CI1_LYE/s1600/_MG_3463.JPG" height="400" title="" width="266" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tiivistymä<br />
2014<br />
40 x 40 cm<br />
Akryyli kankaalle / Akryl på duk / Acrylic on Canvas</td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"></td></tr>
</tbody></table>
Ihminen on kautta aikojen tehnyt julmuuksia omia lajitovereitaan ja muita tämän planeetan olioita kohtaan. Kautta aikojen on myös pohdittu ja kiistelty siitä, onko ihmisen perimmäinen olemus hyvä vai paha. Julmuuksien laajuus miljoonine uhreineen on aiheuttanut sen, että pessimistisempi vaihtoehto on usein saanut isomman kannatuksen. Dilemmaa on yritetty ratkaista jakamalla ihmiset hyviin ja pahoihin, mutta valitettavan usein tästä on seurannut uusia uhreja ja entistäkin laajempaa tuhoa.<br />
<br />
Jotkut ovat kuitenkin ymmärtäneet, että raja ei kulje ihmisten välillä vaan ihmisessä, mutta tämäkin raja on hyvin häilyvä ja labiili. Hyvistäkin aikomuksista voi lähteä liikkeelle tapahtumasarja, joka eskaloituu silmittömän väkivallan kierteeksi. Ihmisellä ei ole muuttumatonta ydintä, jota voisi määritellä hyväksi tai pahaksi. Hän ei ole luotu jumalan kuvaksi pysyvine ominaisuuksineen, mutta hän ei myöskään pysty luomaan itseään omien ihanteidensa kuvaksi. Ihminen on psykofyysinen prosessi, joka on jatkuvassa muutoksessa. Hän ei ole vain ympäristönsä vaikutuksen alaisena, vaan osa sitä. Ihminen on laajemman prosessin tiivistymä, joka ei kuitenkaan koskaan jähmety eikä saa lopullista muotoa.<br />
<br />
Jos ihmisellä on jokin ominaisuus, jota voisi luonnehtia alkuperäiseksi tai perimmäiseksi niin se olisi viattomuus. Uskon, että Jeesus viittasi juuri viattomuuteen kun hän sanoi että meidän olisi tultava lasten kaltaisiksi päästääksemme Jumalan valtakuntaan. Ehkä meidän ei tulisikaan pyrkiä hyvyyteen vaan nimenomaan viattomuuteen. Viattomuus ei ole aina sisäsiistiä eikä pysyttele kristillisessä orjamoraalissa, jota Nietzsche arvosteli. Mutta viattomuus ei myöskään vaadi, että meidän olisi tultava yli-ihmisiksi välttääksemme nihilismin. Viattomuus sallii sekä inhimillisen heikkouden, että voimakkaan tahdon, joka ei kuitenkaan ole vallan tahtona. <br />
<br />
<br />Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4981555137835644147.post-75106430242297949372011-12-10T23:24:00.002+02:002012-09-13T14:54:19.429+03:00<div align="LEFT" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
<div>
<i></i></div>
</div>
Johan Vestinhttp://www.blogger.com/profile/03509091607416579883noreply@blogger.com0